Eläinklinikka Takala

Kanien hoitotarinoita

 

Veijo-kani, aivastelu / hammaspiikit

Veijo on viime aikoina aivastellut ja eilen omenaa syödessä vaikuttanut siltä kuin olisi jäänyt pala kurkkuun. Tänään vointi ollut parempi.

 

Klinikalla auskultaatiossa sydän- ja keuhkoäänet siistit. Rauhoitettiin tutkimuskia varten.

 

Nielussa ei ollut mitään ylimääräistä. Vasemmalla puolen ylähampaissa oli isoja hammaspiikkejä, jotka olivta vaurioittaneet posken limakalvoja. Alahampaissa oli myös sisäpinnalla piikkejä, jotka olivat naarmuuttaneet kieltä. Kieli oli tämän vuoksi takaosasta verestävä ja turvoksissa.

 

Katkottiin piikit ja raspattiin hampaat. Veijo sai myös pistoksena antibioottia ja kipulääkettä.

 

Kotiin huomisesta aamusta alkaen antibiootti-kuuri. Suoliston toiminnan tukemiseksi Veijolle kannattaa antaa antibioottikuurin ajan ananasmehua.

 

Veijon vointi on helpottanut käynnin jälkeen.

 

 

Nelli-kani, hilsepunkki

Omistaja oli huomannut Nellillä karvattoman tulehtuneen iho-alueen leuan alla. Klinikalla otettiin Nellistä karvanäyte, josta löytyi hilsepunkkeja.

 

Aloitettiin hoidoksi Stronghold-paikallisvaleluliuos erillisen ohjeen mukaan. Samalla huomattiin Nellin hengityksen olevan hieman tukkoisen oloista ja nenä vuotanut jonkin verran. Keuhko- ja sydänäänet olivat kuitenkin siistis.

 

Hengitystietulehdukseen aloitettiin Nellille vielä antibiootti-kuuri. Antibiootti-kuurin ajan Nellille kannattaa antaa ananasmehua ruuansulatuskanavan tukemiseksi.

 

Nellin vointi on hyvä.

 

 

Toivo-kani, kastraatio

Ennen rauhoitusta Toivo punnittiin ja auskultoitiin sydän- ja keuhkoäänet. Tämän jälkeen Toivo rauhoitettiin leikkausta varten. Toivon rauhoitottua siirrettiin kani lämpöpatjan kanssa leikkauspöydälle. Kivekset poistettin kahden viillon kautta ja Toivo sai klinikalla pistoksena kipulääkettä ja antibioottia.

 

Haavassa käytettiin sulavia tikkejä, joten tikkejä ei tarvinnut tulla poistattamaan.

 

Kotona Toivon vointia ja haavoja seurataan.

 

 

Tupuli-kani, ripuli

Tupulilla oli ollut ummetusta, johon oli kotona saanut hoidoksi parafiiniöljyä, joka oli tullut jonkin verran läpi. Ei ole tahtonut juoda normaalisti. Rauhoituksessa katsottiin hampaat, joista ei löytynyt piikkejä.

Samassa rauhoituksessa kuvattiin abdomen, jossa huomattiin suoliston olevan täynnä ruokamassaa.

 

Tupuli sai klinikalla hoidoksi nesteytystä sekä pistoksena antibioottia ja kipulääkettä. Kotona jatkettiin parafiiniöljyn antamista parin päivän ajan. Lisäksi ananasmehua ja kosteaa ruokaa.

 

Tupulin vointi on nykyään hyvä ja ummetus ei ole ollut vaivana.

© Eläinklinikka Takala